Toisinajattelija Toisinajattelu kaunistaa!

Vieläkö kepulainen äänestää Sipilää?

 

Päivän uutinen kertoo, että Valio lopettaa 320 ihmiseltä työt. Pakotteiden alla on jo lopetettu mm. Toholammin juustola, mikä on iso isku pienehkölle kunnalle. Pakotteet johtavatkin myös muualla verotulojen ja sitä kautta kuntapalvelujen heikkenemiseen.

 

Maidon tuottajahinnat ovat laskeneet ja ongelmia on tietenkin kaikella pakotteiden alaisella tuotannolla. Länsi-Eurooppa on joiltakin osin ylituotannon kourissa.

Mutta keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on aiemmin julistanut, että meidän täytyy olla pakotteissa EU:n rintamassa (ja kärsiä). Alunperinkin hän on oppositiosta käsin hyväksynyt EU:n ja USA:n politiikan. Hänellä ei taida olla omia lehmiä?

Mauri Pekkarisella (kesk) sen sijaan oli oma lehmä ojassa, kun ministerinä junaili älyttömän korkeat tuet tuulimyllyille. Iltapäivälehden mukaan hänen tuulibisneksessä mukana oleva vävynsä on päässyt mukavasti tuista hyötymään ja hyötyy tulevinakin vuosina. Tiedossani ei kuitenkaan ole, kuka hyötyi siitä, kun Pekkarinen (kesk) likimain lahjoitti lannoiteteollisuuden ja Soklin norjalaisille. Lannoitteiden hinnat siiitä sitten kovasti nousivat.

Yksi hyötyjä pakotteista on tiedossani, Jyrki Katainen (kok). Saattoipa suomalaisten kurittaminen auttaa jo jonkun muunkin kansainvälistä urakehitystä, ja moni elää varmaan hyvässä toivossa.

Tilannehan oli se, että Suomi lähti ihan vapaaehtoisesti mukaan pakotteisiin. EU:n lainsäädäntö ei meitä siihen pakottanut. Emme eronneet rintamasta siinäkään vaiheessa, kun pakotteita uusittiin, ja kun vahingot olivat jo konkreettisesti nähtävissä. Olemme hyväksyneet pakotteet, hurjan natotuksen ja Venäjän provosoinnin.

Ei Sipilä (kesk) ole halunnut kieltäytyä mahdollisuudesta ottaa viimeistä askelta Nato-jäsenyydessäkään. Isäntämaa-sopimuksen, MOUn, hän on jo hyväksynyt. Sopimuksen turvin Nato voi tunkea Suomeen pelkällä omalla päätökselläänkin, jos niin haluaa tulkita. Tarvittaessa haluaa. Sopimuksen tulkintaa ei voida käsitellä missään kansainvälisessä tuomioistuimessa tai YK:n elimessä.  

Vastaus otsikon kysymykseen on tietenkin , että moni yhä äänestää Sipilää (kesk) ja tämän puoluetta vanhasta tottumuksesta, ja kun Sipilä (kesk) selittää kärsimyksen isänmaalliseksi uhrautumiseksi. Hyvän ihmisen  uskonnolliseksi teoksi.

On sitten niitäkin, jotka epäilevät, ja niitä, jotka vaihtavat puoluetta. Osa jättää äänestämättä luullen siten aiheuttavansa jäynää hallitsijoillemme. Kuitenkaan mitään muuta ei kokoomuksen johdossakaan niin hartaasti toivota, kuin että yleinen äänestysprosentti jäisi alhaiseksi. Siitä heidän osuutensa nousee.

Johtajien perässä kulkemaan tottuneen keskustaväen pitäisi ymmärtää, että eduskunta on käytännössä yksipuoluejärjestelmässä ja että mediamme on totalitaarisen valtion media, ja että vaihtoehto entiselle menolle on vain nykyisen eduskunnan ulkopuolella. Jos haluaa palauttaa kansanvallan ja maamme itsenäisyyden, niin sen puolesta äänestäminen on parasta aloittaa nyt.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

" Kärsi,kärsi,kirkkaamman kruunun saat". Näinhän meitä vanhempia on opetettu. " Kyllä siinä on sitten sopuisa ja mukavan oloinen mies" sanoi yksi rouva Sipilän kuvasta,kun oltiin markkinoilla vaalityössä.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Valion ylituotantoon perustuvan startegian epäonnistuminen laitetaan nyt EU:n asettamien ja Venäjän vastapakotteiden syyksi.

Jokaisen yrityksen on itse kannettava liiketoimintansa riskit. Erityisesti Suomen ja Venäjän kaupassa yrityksille on ollut vuosikymmeniä korkea liiketoiminnan riski.

Venäjä on byrokraattinen, korruptoitunut, kieroituneisiin säädöksiin ja tullimuodollisuuksiin perustuva kauppakumppani. Kirjoitetuilla sopimuksilla on nollan arvo (zero), kun kauppakumppani muuttaa mielijohteestaan lakeja tai säädöksiä. Riskitaso Venäjän kaupassa on kokonaisuudessaan erittäin korkea.

Valio on tehnyt virheen arvioidessaan, että maidon ja maitotuotteiden vienti Venäjälle on ikuista. Tähän mielikuvaan tehdyt investoinnit ja henkilöstön rekrytoiminen on puhtaasti Valion johdon vastuulla. Nokiakin luuli, että vain Nokia osaa tehdä matkapuhelimia. Muutkin osasivat ja Suomesta hävisi 5 000 työpaikkaa.

Valiossa olisi pitänyt olla itsestään selvää, että myös venäläiset kehittävät omaa elintarviketeollisuuttaan ja Valion olisi pitänyt sopeuttaa investointinsa pitäen se riski mielessä.

Tälläiset kirjoitukset, että Suomen pitää irtautua EU:n Venäjän pakotteista siinä uskossa, että Putin alkaa ostaa Toholammin juustolasta juustoja, eivät osoita kirjoittajan pystyvän asettamaan kokonaisuuden ymmärrystä oikeaan mittakaavaan.

Tämän mukaanko Suomessa pitää mennä vaaliuurnille.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Kokonaisymmärryksellä varustettu tulee johtopäätökseen, että nimimerkki ei ole tavallisen suomalaisen asialla. Eihän sitä ole ollut totalitäärinen mediammekaan enää noin vuoteen ainakaan. Silloin Suomessa kuten muissa EU-maissa aloitettiin hurja Venäjän ärsyttäminen, provosointi, ja Suomessa ynnä Ruotsissa nostettiin natotus aivan uudelle vaihteelle, teholle ja intensiteetille. Siihen kuuluu myös osallistuminen nettikeskusteluihin, missä USA:n sotateollisuuden trollit syyttävät ihmisiä Venäjän trolleiksi ja kokoomusvetoinen YLE aloitti oikein Venäjän trollien etsintäkampanjankin luoden varjon kaikkien venäläisten ylle.

Nyt käydään kauppasotaa lännen aloitteesta, ja siihen kuuluu myös öljyn hinnan pitäminen alhaalla. Samalla käydään informaatiosotaa, jossa Länsi on meillä rajusti niskanpäällä. Meillähän on maailmanhistorian parhaat manipulointivälineet. Varmaan toinenkin osapuoli jotain yrittää.

Suomalaisten osallistuminen ärsytyssotaan muistuttaa 30-luvun uhoa. Mitä siitä seurasi!

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Ei pitäisi. Olisi Sipilä ollut hiljaa niin edes viisaana olisi pidetty.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Mutta kun se on niin lutunen. Tämä korvaa kaikki virheet ja oikeistolaisuuden.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Valitettavasti ihmiset ovat sokeita.
Sipilä keplotteli paskapuhdistamoilla miljjonia.
https://www.suomenuutiset.fi/sipila-kerasi-paskala...

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Lehtomäkihän (kesk) oli ministerinä lakia laatimassa. Hänet pantiin sitten vähäksi aikaa disbonibiliteettiin pois näkyvistä, mutta on nostettu jälleen esille. Onhan hänellä kuvaukselliset silmät. --Tahallaan tässä herkuttelin vaikealla sivistyssanalla, jonka joskus osasin, nyt saatoin kirjoittaa väärin, ja jota kyllä pyrittiin joskus minuunkin soveltamaan.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Voi olla,että Venäjä on vaikea kauppakumppani,mutta kuitenkin kauppaa on käyty menestyksellisesti. Länsi-Euroopan maissa on kuitenkin oma vahva maatalous,jonne tuskin saadaan enempää kauppaa aikaan,päinvastoin,saamme edelleen pienentää tuotantoamme ja omavaraisuusaste vain heikkenee.
Talous ja kauppa muuttuu nykyään nopeasti,on melko vaikeaa arvioida mitä se on ensi vuonna,siksi olisi viisainta lisätä omavaraisuutta,kun emme kriisitilanteessa muualta mitään saa !

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Tauno Vornanen

Väitteesei, että Venäjän ja Suomen välistä kauppaa on käyty menestyksellisesti on hatara. Oletettavasti kysymyksessä on syvään juurtunut mielikuva kuinka Suomi maksoi sotakorvauksensa tavaralla. Pakon sanelemana. Itsenäisyyden menettämisen uhalla. Se ei ollut kauppaa.

Sen jälkeen Neuvostoliiton ja Suomen välinen kauppa oli pitkään tavaran vaihtokauppaa (bilateraalikauppaa, YYA sopimuksen ehdoilla). Tämä kauppa oli Suomelle puhdasta tappiota ja unohdimme hoitaa teollisuutemme kehittämisen monipuolisemmaksi. Unohdimme tärkeimmän eli markkinoinnin länsimaihin. Neuvostoliiton kaupan loputtua äkkiä ja arvaamattomasti Suomi koki pahimman katastrofin sodan jälkeen. Tätä en kutsuisi menestykseksi.

Suomen ja Venäjän kauppa on edelleen Suomen kansantalouden kannalta sangen vaatimatonta. Yksittäiset yritykset joutuvat kantamaan omat riskinsä Venäjän poukkoilun takia, mutta kokonaisuudessa kauppa on vähäistä.

Tuonti Suomeen vuonna 2014 oli kokonaisarvoltaan 57 608 mrd euroa. Venäjän tuonnin arvo oli 8,6 mrd euroa. 90 % öljyä, kaasua ja kivihiiltä, jonka saamme tarvittaessa muualta.

Suomen kokonaisviennin arvo oli vuonna 2014 arvoltaan 55 829 mrd euroa. Suomen vienti Venäjälle oli 4 632 mrd euroa eli 8,3 % koko Suomen viennin arvosta.

Nämä asettavat Venäjän tuonnin ja viennin arvon merkityksen oikeaan mittasuhteeseen. Tässä ei ole menestystä.

Vertailun vuoksi viennin arvo EU28 maihin on 31 991 mrd euroa. Se on 57 % koko Suomen viennin arvosta. Venäjän viennin arvo on 8 %.

Yleinen uskomus ja käsitys, että Venäjä on Suomen tärkein kauppakumppani on tuulesta temmattu väittämä.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

On vaikea pysyä asiallisena nimimerkki Varsion tekstin edessä, kun kaiken takana näkyy natotuksen henki. Tauno oikeassa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #10

Mauri Nygård

Kaikki ylläoleva on virallista faktaa Suomen ulkomaankaupasta tarkkoine lukuineen. Sitä ei voi muuksi muuttaa.

Kaikki ymmärtävät, että ilman länteen suuntautuvaa ulkomaankauppaa Suomi olisi edelleen agraariyhteiskunta.

Käyttäjän UoleviOjala kuva
Uolevi Ojala

On Suomi köyhä ja siksi jää!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Siksi grokilasiin lisätään jää, kun Suomi on köyhä.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

No köyhtykää sitten ! EU:ssa roikkumalla se varmasti tapahtuu ja sen lisäksi yhdet kouhot järjestää vielä sodan !

Toimituksen poiminnat